Lakipalvelut

Lakimiehemme palvelevat yksityis- ja yritysasiakkaita ympäri maata. Lakitoimistomme erikoisalaa ovat kaavoitus, kiinteistöriidat, yhteisomistussuhteet, sopimusoikeus, perhe- ja jäämistöoikeus sekä ympäristöoikeus. Toimimme aina asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti. Päämäärämme on saavuttaa asiakkaidemme kannalta edullisin ratkaisu.

Kaavoitus

Maakuntakaavan, yleiskaavan tai asemakaavan valmisteluvaiheessa on mahdollisuus vaikuttaa kaavan sisältöön neuvotteluiden ja muistutusten avulla. Hoidamme puolestanne kaiken kaavoitukseen liittyvän edunvalvonnan. Lisäksi avustamme maankäyttösopimusneuvotteluissa sekä etuosto- ja lunastusasioissa.

 

Kiinteistöriidat ja -toimitukset

Kiinteistöihin liittyvät riidat ja oikeudenkäynnit vaativat erityisosaamista. Avustamme maaoikeuksissa käsiteltävien korvausasioiden hoidossa sekä kiinteistökauppariitojen ja kiinteistöihin liittyvien vahingonkorvausasioiden käsittelyssä eri tuomioistuimissa.

Lisäksi avustamme kiinteistönmuodostukseen liittyvissä toimituksissa, joihin kuuluvat mm. lohkominen, halkominen, tilusvaihto, yhteisaluejako, vesijätön jako ja lunastus, uusjako, yksityistien ja rasitteen perustaminen sekä kiinteistönmäärittely.

 

Yhteisomistussuhteet

Perinnönjakoon, yhteisomistussuhteen purkamiseen ja ositukseen voi liittyä myös kiinteistönjako, jolloin laadimme jakoon liittyvän sovintoehdotuksen kiinteistöarviointeineen sekä lopullisen jakokirjan. Myös kiinteistötoimitus voidaan jättää meidän vastuullemme. Hoidamme perinnönjakoasiat joustavasti ja puolueettomasti kunkin osakkaan etua valvoen.

Avustamme myös verotukseen liittyvissä kysymyksissä.

 

Maaseutuyrittäjien asiat

Palvelemme maaseutuyrittäjiä laaja-alaisesti. Avustamme mm. yhtiöoikeudellisissa ja sukupolvenvaihdoksiin liittyvissä asioissa. Olemme myös erikoistuneet hoitamaan maataloustukiasioita eri hallintoviranomaisten kanssa.

 

Sopimusoikeus

Avustamme mm. maanvuokrasopimusten, kiinteistön kauppakirjan tai esisopimuksen laatimisessa sekä rasitteen perustamisessa ja muiden sopimusten laatimisessa.

Tarjoamme asiantuntija-apua myös kaupallisiin sopimuksiin ja esim. yhteistyösopimuksiin liittyvissä asioissa ja avustamme riitaisten asioiden oikeudenkäynneissä.

Katso tästä linkistä tuulivoimaloiden maanvuokrasopimuksiin liittyvät palvelumme maanomistajalle.

 

 

Perhe- ja jäämistöoikeus

Avustamme perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvissä asioissa, joihin kuuluu mm. testamentin laatiminen, perunkirjoitus, avioehdon tekeminen, ositus esimerkiksi avioerossa ja perinnönjako.

Tarvittaessa toimimme myös määrättynä pesänjakajana.

Sopimusoikeus

Avustamme mm. maanvuokrasopimusten, kiinteistön kauppakirjan tai esisopimuksen laatimisessa sekä rasitteen perustamisessa ja muiden sopimusten laatimisessa.

Tarjoamme asiantuntija-apua myös kaupallisiin sopimuksiin ja esim. yhteistyösopimuksiin liittyvissä asioissa ja avustamme riitaisten asioiden oikeudenkäynneissä.

 

Perhe- ja jäämistöoikeus

Avustamme perhe- ja jäämistöoikeuteen liittyvissä asioissa, joihin kuuluu mm. testamentin laatiminen, perunkirjoitus, avioehdon tekeminen, ositus esimerkiksi avioerossa ja perinnönjako.

Tarvittaessa toimimme myös määrättynä pesänjakajana.

 

Ympäristöoikeus

Meiltä saa asiantuntija-apua ympäristölupiin, luonnonsuojeluun ja maa-ainesten ottoon liittyvissä hallinto-oikeusasioissa. Ympäristöluvan saaminen teollisuuslaitokselle, eläinsuojalle tai pilaantuneen maan puhdistamiselle nopeutuu, kun hakemusasiakirjat on laadittu asiantuntijan avustuksella.

Lisäksi tarjoamme asiantuntijapalveluita myös vesilain mukaisissa hankkeissa, joita ovat esimerkiksi säännöstely, ojitus, voimalaitosrakentaminen, sillan rakentaminen sekä veden ja pohjaveden ottaminen.

Lakitoimistomme avustaa asiakkaita myös ympäristölupia koskevissa valitusasioissa.

 

OTA YHTEYTTÄ
close slider